Pari muistoa minun ja Jaskan työajoilta Ruotsissa
Jaskan työinto ja sitkeys olivat legendaarisia, voimat eivät loppuneet milloinkaan ja jos jostakin sai aikaan kilpailun niin sen parempi. Taisi olla ensimmäisiä reissujamme Ruotsiin kun säkitimme keramiikan palasia jossain terästehtaassa. Tehtaan päästöjä puhdistettiin katalyyttien avulla ja kun kyseessä oli joku iso tehdas niin puhdistustornin koko ja katalyyttien määrä oli valtava. Katalyytti oli puristettu pieniksi legopalikan näköisiksi ja oloisiksi palikoiksi. Ne imuroitiin isoilla imureilla 30 metriä korkeasta tornista pois ja kuljetettiin viereiseen halliin jatkokäsittelyyn. Siellä kone erotti rikkoutuneet ja ehjät palikat ja meidän tehtävämme oli säkittää molemmat tuotteet. Työtä tehtiin kahdessa 12 tunnin työvuorossa kaksi työntekijää kerrallaan. (Ruotsalaisia taisi olla kolme, neljäkin vuorossa)
Ruotsalaiset, jotka tekivät päivävuoroa, kirjoittivat kerran säkityskoneelle lapun, jossa luki, että he olivat säkittäneet 120 säkkiä ja enempää ei voi kukaan vuoron aikana tehdä. Tuommoinen lappu oli Jaskalle kuin punainen vaate. Säkityskoneen toimintaa piti miettiä. Sitten piti kokeilla parannuksia ja harjoitella. Kun teoria ja käytännön harjoittelu oli valmista aloimme säkittämisen tosissamme. Työvuoron jälkeen kirjoitimme ruotsalaisille lapun, 800 säkitettyä sitä te ette paranna.
Samalla tavalla työskentelimme paria viikkoa ja kaikki palikat oli säkitetty. Työnantajamme oli tietenkin iloinen, taputti päähän ja lähetti viikkoa suunniteltua aikaisemmin kotiin, koska työt loppuivat, mutta se ei haitannut oltiinhan voitettu.
Erikoinen ja ilmeisesti uuden maailmanlaajuisen extreme-urheilun synnyttänyt tilanne sattui Tukholman keskustassa ollessamme Finnbodan telakalla töissä. Telakka-alue oli louhittu korkeaan kallioon ja alueelle johtava tie teki pitkän kierroksen. Jaska tuli töihin myöhemmin ja käveli suoraan telakalle. Hänen käytössään ollut kartta ei näyttänyt korkeuseroja ja niinpä suorin reitti toi hänet 100 metrin päähän työpaikastamme, mutta 50 metriä liian korkealle. Sitten joku työkavereistamme huomasi kallionseinällä miehen joka kiipesi alaspäin muovipussi käsivarrellaan. Jaska sieltä kipusi kun ei ollut viitsinyt kiertää tietä pitkin. Kallioseinämä oli louhittu pystysuoraksi eikä siitä kukaan tavallinen ihminen pysty tulemaan hengissä alas. Minulla onkin sellainen muistikuva, että telakan lakkauttamisen jälkeen seinämä olisi ollut vuorikiipeilijöiden harjoituspaikkana.
Jaskan ajokortin hankkiminen alkoi huonosti kun hinta karkasi korkeammaksi ja niinpä sen hankinta viivästyi. Kerran taas tullessaan kesätöihin Jaska puhui kortin hommaamisesta. Siihen aikaan asuin jo Ruotsissa vakituisesti. Niinpä mieleemme tuli, että minä voisin opettaa häntä. Ruotsissa on sellainen opetussysteemi, että kuka tahansa kortin omaava voi opettaa tavallisella autolla, ainoa asia on övningskörning-lappu auton takaosassa. Niinpä ostimme huoltoasemalta lapun auton takaikkunaan ja lähdimme harjoittelemaan.
Jaska ei ollut milloinkaan ennemmin ajanut autolla joten harjoittelimme parkkipaikalla viitisen minuuttia ja lähdimme Södertäljen keskustaan ajelemaan. Tilanne oli jännittävä, kun autossakaan ei ollut mitään suomessa käytettäviä opetuspolkimia. Opettaja istui vieressä ja luotti siihen, että eihän älykäs mies kenenkään päälle aja vaikka tekisikin alussa vähän virheitä. Jännittävä tilanne oli alussa varmasti Jaskallekin. Kytkin, jarru, kaasu ja vaihtaminen sujuivat heti alusta alkaen hyvin.
Kääntäminen tuotti suuria vaikeuksia. Risteyksissä kädet menivät ristiin ja Jaska saattoi kääntyä oikealle komennettaessa kumpaan suuntaan vain. Opettajan opetustaidot olivat varmasti huonot, joten Jaska sai itse ratkaista ongelmat. Oikealle tai vasemmalle kääntymisen hän ratkaisi ilmoittamalla minulle, että kun tarkoitat oikealle sano pattipuoli ja vasemmalle ei-pattipuoli. (Jaskalla oli siihen aikaan joku finni tai rasvapatti oikeassa ohimossaan.) Seuraavaksi huomattiin, että kädet pysyvät ojennuksessa kun ei yritä vaihtaa vaihdetta kesken kääntämisen.
Parin harjoitusajon jälkeen soitimme katsastuksesta inssiajan ja lähdimme kokeilemaan. Koska ajaminen oli vähän epävarman tuntuista, Jaska päätti, että hän ei osaa yhtään ruotsia, joten minä istuin takapenkille tulkiksi ja vähän auttamaan jos mahdollista. Inssi kielsi tietenkin minua puhumasta mitään muuta kuin hänen komentonsa oikealle tai vasemmalle.
Lähdettiin liikkeelle ja tuli komento "till höger", jonka käänsin pattipuoli. Ajo sujui hyvin ohjeiden mukaan kunnes joku tollo pyöräilijä meinasi jäädä alle. Minä ajattelin, että se siitä kortista. Mutta ei Jaska. Samassa silmänräpäyksessä hän kääntyi ja sanoi suomeksi, että sano sille, että käänsit kääntymiskomennon vahingossa väärään suuntaan. Minä valehtelin ja inssi uskoi ja jatkoimme koeajoa. Monien tosi varovaisesti ajettujen risteyksien jälkeen päädyimme katsastusaseman pihaan ja inssi katsoi Jaskaa pitkään heilutellen valmista ajokorttia kädessään kunnes antoi kortin ja toivotti onnea.
Siitä alkoi Jaskan kortillinen elämä. Ensimmäiseksi hän puolittain kerjäsi, puolittain huijasi silloisen pomomme antamaan käyttöönsä firman tosi romun auton jolla hän sitten ajeli lähes koko kesän Tukholmassa kokien monia seikkailuja, niistä löytyy minua tietävämpiä ja parempia kertojia.
Ystävällisin terveisin Sakari Lehtimäki